maanantai 29. syyskuuta 2014

Neuletunika

Pariin otteeseen pyörittelin tätä neulekangasta kierrätyskeskuksessa. Ensin en sitä ostanut, mutta seuraavalla kerralla sen vielä siellä ollessa otin sen mukaani.
Alkuun ei ollut mitään ajatusta siitä, mitä sillä tekisin. Sitten se ajatus tuli, ihana lämmin tunika! Kaavana Onion ja oon ihan super tyytyväinen. Rinnan alla kuminauharypytys. Hihojen, helman ja pääntien kanttaukset trikoosta.
Just ihana aurinkoisina ja kirpsakkoina syskypäivinä :)

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Perus vaatetta

Isompi poikanen, Herra O, on kesän aikana venähtänyt hurjasti. Päiväkodin taas alettua huomasin, että vaatteet on käyny pieniksi. Pakkasin pienet vaatteet laatikkoon, eikä kaappiin kovin montaa sopivaa vaatekappaletta jäänyt.

Eikun hommiin. Niin tylsää kun kaavojen piirtäminen onkin, oli se nyt pakko tehdä. Kaksi perus settiä syntyi aikas nopsaa. Kolmannenkin olen tehnyt, mut taitaapi olla nyt pyykkikorissa, eli niistä kuvaa myöhemmin.

Näitten "pertsojen" kaavat on Ottobresta ja kankaat kangashamstereista.
Turkoosia settiä ollaan jo käytetty, mutta keltaista settiä poikanen ei oo vielä nähnyt. Ehkä vähän lapsellinen kuosi tuossa keltaisessa paidassa meidän viis veelle, mutta aamulla kuulen mitä tykkää. Tähän asti onneks kaikki on kelvannut, toivottavasti nämäkin :)

Pahoittelut huonoista kuvista. Valon määrä iltasella on liian vähäistä, mut näillä mennään :)

perjantai 19. syyskuuta 2014

Lisää kirppislöytöjä

Nämä ihanuudet on löytyny Ekocenteriltä. Hintaa näille kerty huimat 2€. Tykkään paljon, vaikka vaatteet ei tuon torson päällä niin kauniisti istukaan...

Kirpputorin aarteita

Koska rakastan kierrellä kirppareilla ja kierrätyskeskuksissa niin haluun laittaa tänne parhaimmat löytöni.
Nämä vaatteet on Ekocenteristä ja Uffin euronpäiviltä.